Ajatus ”kissahoitolasta” lähti liikkeelle lukuisten kyselyiden seurauksena. Monilla kaupunkilaiskissoilla ei ole mahdollista nauttia kesästä täysin rinnoin ”kesä ja kärpäset” -ajatuksella, tai omasta lähipiiristä ei löydy loman ajaksi kissanhoitajaa. Ulkopuolisten kissojen sijoittaminen oman lauman sekaan ei toimi, joten olemme pikku hiljaa varanneet pari tilaa tällaiseen tarkoitukseen . Tiloja käytetään kysynnän mukaan muun toiminnan ohessa.
Meillä on kissalassa kaksi tilaa, joita voidaan käyttää hoitopaikkana omistajien loman ajaksi. Talon yhteydessä olevaa tilaa käytetään myös sijoituskissatoimintaan. Eli ajoittain tiloissa vierailee synnytysreissulle tuleva sijoituskissa. Joten jos olet hoitopaikan tarpeessa ota yhteyttä mahdollisimman hyvissä ajoin. Parhaiten varmistat lomahoitopaikan kun aloitat loman suunnittelun kissojen hoitopaikan vapaanaolon varmistamisesta. Haku- ja tuontipalvelu on myös mahdollista. Aina voi kysyä hoitopaikkaa lyhyelläkin varoitusajalla. Yleensä sopu tilaa antaa.
Laita sähköpostia tai tekstiviestiä / soittopyyntö niin katsotaan onko meidän tilat sellaiset jotka voisivat tulla kysymykseen teidän perheen tarpeisiin.

Sähköistetty ,lämmin vierasaitta toimii toisena hoitotilana ympäri vuoden. Tilassa suuri ulkotarha, joka on vierailijoiden käytössä 24/7 kissanluukun kautta. Tila vuokrataan yhden perheen kissoille kerrallaan. Tilaa käytetään myös vierasaittana .

Aldo ja Enzo olivat vieraana elokuussa -17
Omat kasvatit Pekka ja Matti olivat hoidossa vappuna, kun omistajat vierailivat kaupunkilomalla Prahassa. Ihana nähdä poikia ja isoveli kyllä suloisesti hoitaa pikku veikkaa.

Autotallista on tehty kodikas hoitotila omalla sisäänkäynnillä, tilassa katettu ulkoilumahdollisuus. Tilasta on suora yhteys palo-oven kautta muuhun asuntoon. Tähän hoitotilaan on tarvittaessa mahdollista yhdistää myös kaksi makuuhuonetta asunnon puolelta.

Hoitotila vuokrataan kerrallaan yhden perheen kissoille. Tässä elokuussa oli vieraana Loviisalaiset 2x baleneesi ja kattimäen kissalan kasvatti Pyhä birma. Perhe paistatteli päivää Kreikassa ja kissat viettivät kissanpäiviä Suomen kesästä nauttien. Yöllä pyydysteltiin yöperhosia ja päivällä pötköteltiin vilpoisessa tarhassa.

Hoitotila on talon päädyssä, läpitalon ja toiselta puolelta on myös mahdollisuus haistellla tuulia ja seurata puutarhahommia ;)

Hoitotilaa käytetään myös pentueen kasvatukseen.